[pp.fil] Muutakin toimintaa kuin irkkaamista?

Anton Tamminen anton.tamminen at piraattipuolue.fi
Tue Nov 11 15:31:47 CET 2008


Jussi Valonen wrote:
> Viime Tampereen kokouksessa taisi tulla ihan live-kommenttia siitä  
> että toimitaa soisi olevan irkin ulkopuolellakin, ja kyseisen  
> palautteenantajan mielestä ainut seuraamisen arvoinen juttu oli  
> puolueen blogi. 
>   
Tämä irc-keskittyneisyys onkin syy miksi perustin tämän 
keskustelulistan. IRC on erittäin tehokas media kun halutaan nopeasti 
saada asioita tehtyä (mikä on valitettavan suuri osa toimintaamme ihan 
pakostakin), mutta sillä ei saavuteta kaikkia, eikä etenkään astetta 
vanhempia sukupolvia jotka ovat juuri ja juuri omaksuneet edes 
sähköpostin käytön.

> Avataan saman tien keskustelu omin ehdotuksin:
> - VIdeokanava youtube:en ja muuallekin, ehkä myös podcast.  
> piraattipuolue-kanava sieltä näyttää löytyvänkin, mutta tarvittaisiin  
> joku kuka ainakin semisäännöllisesti jaksaisi värkkäillä noita juttuja.
>   

> - Lappusia yms. tulevista kokouksista saisi levittää avokätisemmin  
> (osana paikallistoiminnan kehittämistä). Niinpä valmiita pohjia voisi  
> laittaa jos jonkinmoiseen lappuseen mitä keksiikin tehdä. Joku A7- 
> kokoinen olisi varmaan taloudellisin, ja niitä voisi sitten levitällä  
> vapaamielisesti kampuksille, eri auloihin kuten elokuvateattereihin  
> ja kahviloihin ja minne ikinä keksiikin jättää ilman huolta noiden  
> lappujen tulevaisuudesta.
>   
Kannatetaan. Minua kiinnostaisi muutenkin suurempi määrä erilaisia 
valmistemplateja. Haluaisin myös jonnekin nettiin sen meidän joissain 
asiayhteyksissä käytetyn dokumenttialustan jossa on puolueen logo 
tyyllikkään vaaleana taustalla.
> - Isompia tiedotteitakin voisi olla useammasta asiasta, hyvinkin  
> ajankohtaisia. Siis sellaisia tiedotteita, mitkä kertovat  
> Piraattipuolueen kannoista ja kannanotoista ja joiden esilläolon ajan  
> voisi olettaa hyvinkin lyhyt mutta viestin monia henkilökohtaisti  
> koskettava.
>   
Tällaisena palvelee jo tiedottajamme Kaj Sotalan viikottain julkaisema 
uutiskirje, vaikkakin tuota infoa voisi keräillä m.m. webiinkin järkevämmin.


Kiitos keskustelunavauksesta, toivottavasti tämä lista kasvaa :)

Terveisin,

-- 
Anton Tamminen
International Secretary, Member of the Board
Piraattipuolue - The Pirate Party, Finland
http://www.piraattipuolue.fi



More information about the pp.finland.general mailing list